Valmistujaiset elokuva

Valmistujaiset on romanialainen draamafilmi, jonka on ohjannut Cristian Mungiu, pääosissa Adrian Titieni, Maria-Victoria Dragus, Lia Bugnar, sekä Vlad Ivanov.

Elokuva, jonka ohjaaja Mungiu myös käsikirjoitti, esitettiin ensikertaa yleisölle vuoden 2016 Cannesin filmifestivaalin yhteydessä, tapahtuman Palme d’Or kilpailusarjassa, jossa se voitti parhaan ohjaajan palkinnon.

Valmistujaiset elokuva banneri juliste.

Juoni

Kirurgi Romeo Aldea (Adrian Titieni) on äärimmäisen ylpeä 18-vuotiaasta tyttärestään, Elizasta (Maria-Victoria Dragus), huippulahjakkaasta oppilaasta, jolle on tarjottu stipendi brittiläiseen yliopistoon lukiosta valmistumisen jälkeen.

Kaikki riippuu kuitenkin hänen lopputenteistään, ja kohtalon julman käänteen myötä Eliza joutuu hyökkäyksen kohteeksi päivää ennen päätöstenttiään, jättäen hänet tilaan, jossa hän ei voi osallistua kokeeseen, saati sitten saavuttaa huipputuloksia, joita Eliza niin epätoivoisesti tarvitsee.

Teinin tietämättä hänen näennäisesti kunniallinen isänsä alkaa hakea kasvavassa määrin epätoivoisia ja laittomia keinoja yrityksessään pelastaa tilanteen, värväten mukaan avuksi useita kyläläisiä matkan varrella.

Suomeksi tekstitetty traileri

Juliste

Valmistujaiset elokuva juliste.

Valmistujaiset elokuvan näyttelijät

Maria-Victoria Dragus on Eliza Aldea
Adrian Titieni on Romeo Aldea: Elizan isä
Vlad Ivanov on päätarkastaja
Ioachim Ciobanu on epäilty #1
Valeriu Andriuta on epäilty #4
Gheorghe Ifrim on agentti Sandu
Rares Andrici on Marius
Lia Bugnar on Magda
Malina Manovici on Sandra
Eniko Benczo on rouva Mariana
Petre Ciubotaru on varapormestari Bulai
Constantin Cojocaru on lukkoseppä
Gelu Colceag on tutkintokomitean presidentti
Mihai Coroianu on epäilty #3
Alexandra Davidescu on Romeon äiti
Claudiu Dumitru on epäilty #2
Robert Emanuel on pojan isä
Mihai Giuritan on henkivartija
Petronela Grigorescu on tytön äiti
David Hodorog on Matei
Lucian Ifrim on Albu Marian
Liliana Mocanu on rouva Bulai
Orsolya Moldován on Csilla
Andrei Morariu on sotilas
Emanuel Parvu on syyttäjä Ivascu
Tudor Smoleanu on tohtori Pandele
Claudia Susanu on siivooja
Adrian Vancica on Gelu

Tuotanto

Alkuperäinen romanialaisnimi: Bacalaureat
Ohjaaja: Cristian Mungiu
Tuottaja: Cristian Mungiu
Käsikirjoitus: Cristian Mungiu
Kuvaus: Tudor Vladimir Panduru
Leikkaus: Mircea Olteanu
Tuotantoyhtiöt: Les Films du Fleuve, Mobra Films, sekä Why Not Productions
Ensi-ilta (Romania): 20-5-2016
Elokuvastudiot: Sundance Selects ja Le Pacte
Tuotantomaa: Romania
Kieli: Romania
Kesto: 128 minuuttia
Facebook: www.facebook.com/BacalaureatGraduation

Elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan Romaniassa, kesäkuun 11. ja heinäkuun 24. välisenä aikana vuonna 2015.

Romaniassa kuvauspaikkana toimi Victorian kylä, joka sijaitsee Brasovin läänin alueella maata.