Unforgettable elokuva

Unforgettable on amerikkalainen trilleri, jonka on ohjannut Denise Di Novi, pääosissa Katherine Heigl, Rosario Dawson, Geoff Stults, Isabella Rice, sekä Cheryl Ladd.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Christina Hodson ja David Leslie Johnson, ja sen tuottavana ja jakelevana studiona toimi Warner Bros. Pictures.

Tuotannon kuvaukset, jotka olivat Di Novin debyyttiohjaus, alkoivat elokuun 17, 2015, Los Angelesin kaupungissa Yhdysvalloissa.

Unforgettable elokuvan virallinen bannerijuliste.

Juoni

Tessa Connover (Katherine Heigl) on palautunut huonosti avioliittonsa päättymisen johdosta, kun hänen ex-miehensä David (Geoff Stults) menee onnellisesti kihloihin Julia Banksin (Rosario Dawson) kanssa — tuoden Julian sekä kotiin, jonka he aikoinaan jakoivat, kuin myös heidän tyttärensä Lillyn (Isabella Rice) elämään.

Yrittäen asettua uuteen rooliinsa vaimona ja äitipuolena, Julia uskoo viimein löytäneensä unelmiensa miehen, miehen, joka voi auttaa jättämään hänen oman ongelmaisen menneisyytensä taakseen. Mutta Tessan mustasukkaisuus ottaa pian patologisen käänteen, kunnes hän ei pysähdy minkään esteen edessä kääntääkseen Julian unelman tämän pahimmaksi painajaiseksi.

Englanninkielinen alkuperäistraileri

Englanninkielinen alkuperäistraileri 2

Juliste

Unforgettable elokuvan virallinen juliste.

Unforgettable elokuvan näyttelijät

Katherine Heigl on Tessa Connover: Lilyn äiti ja Davidin ex-vaimo
Rosario Dawson on Julia Banks: Davidin vaimo
Geoff Stults on David Connover: Tessan ex-aviomies ja Lilyn isä
Isabella Rice on Lily Connover: Tessan ja Davidin tytär
Cheryl Ladd on Tessan äiti
Jayson Blair on Jason Michaels
Kincaid Walker on myyntinainen
Mitch Silpa on illallisvieras
Alex Quijano on Miguel
Aline Elasmar on etsivä Stevens
Alex Staggs on illallisvieras
Lauren Rose Lewis on illallisvieras

Tuotanto

Ohjaaja: Denise Di Novi
Tuottajat: Denise Di Novi, Alison Greenspan, Ravi D. Mehta, sekä Emanuel Michael
Käsikirjoitus: Christina Hodson ja David Leslie Johnson
Pääosissa: Katherine Heigl, Rosario Dawson, Geoff Stults, Isabella Rice, ja Cheryl Ladd
Musiikki: Toby Chu
Kuvaus: Caleb Deschanel
Leikkaus: Frédéric Thoraval
Tuotantoyhtiöt: Unison Films ja DiNovi Pictures
Elokuvastudio: Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 21-4-2017
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: Englanti
Facebook: www.facebook.com/UnforgettableTheMovie
Twitter: www.twitter.com/Un4gettableFilm
Instagram: www.instagram.com/UnforgettableTheMovie

Unforgettablen tekemisestä ilmoitettiin julkisesti ensimmäistä kertaa tammikuun 9, 2014, kun Warner Bros. Pictures palkkasi Amma Asanten ohjaamaan elokuvan Christina Hodsonin käsikirjoituksesta.

Kun Asante jätti projektin kesäkuussa 2015, Hollywoodin piireissä hyvin tunnetun tuottaja Di Novin ilmoitettiin tekevän ohjausdebyyttinsä filmin suhteen ja että David Leslie Johnson oli tullut mukaan käsikirjoitustyöhön.

Katherine Heigl sekä Rosario Dawson allekirjoittivat sopimukset naispääosien esittämisestä samana päivänä, elokuun 12, 2015, ja Geoff Stults sekä Isabella Rice tulivat mukaan tuotantoon myöhemmin saman kuun aikana.

Filmin kuvaukset alkoivat elokuun 17, 2015, Los Angelesin kaupungissa ja sen lähialueilla Kalifornian osavaltiota Yhdysvalloissa.