Turisti

Turisti on ruotsalainen draamakomedia, jonka on ohjannut Ruben Östlund.

Elokuvan pääosissa esiintyvät Johannes Bah Kuhnke ja Lisa Loven Kongsli, muiden roolien esittäjiin kuuluessa sekä norjalaisia että ruotsalaisia näyttelijöitä.

Tuotanto valittiin 2014 Cannesin filmifestivaalin Un Certain Regard kilpailusarjaan, jossa se voitti Jury Prize -palkinnon.

Filmi oli myös Ruotsin valinta edustamaan maata yhdysvaltalaisessa 87. Oscar-gaalassa (87th Academy Awards).

Juoni

Vietävän hauska ja tarkkaavainen psykodraama Turisti kertoo tarinan ruotsalaisesta malliperheestä – komeasta bisnesmies Tomaksesta (Johannes Kuhnke), hänen solakasta vaimostaan Ebbasta (Lisa Loven Kongsli), ja heidän kahdesta vaaleatukkaisesta lapsestaan – laskettelulomalla Ranskan alpeilla.

Aurinko paistaa ja rinteet ovat upeita, mutta rinneravintolassa vietetyn lounaan aikana lumivyöry yhtäkkiä jylisee alas rinteitä kohti iloisia ruokailijoita.

Ihmisten paetessa kaikkiin suuntiin ja hänen vaimonsa sekä lastensa ollessa paniikin vallassa, Tomas tekee valinnan, joka tulee ravisuttamaan hänen avioliittoaan sen perustuksia myöten, jättäen hänet kamppailemaan perheen patriarkan roolinsa suhteen.

Traileri

Featurette

Juliste

Turisti elokuva

Näyttelijät

  • Johannes Kuhnke on Tomas
  • Lisa Loven Kongsli on Ebba
  • Clara Wettergren on Vera
  • Vincent Wettergren on Harry
  • Kristofer Hivju on Mats
  • Fanni Metelius on Fanni

Tuotanto

  • Ohjaaja: Ruben Östlund
  • Tuottajat: Erik Hemmendorff ja Marie Kjellson
  • Käsikirjoittaja: Ruben Östlund
  • Pääosissa: Johannes Bah Kuhnke ja Lisa Loven Kongsli
  • Kuvaaja: Fredrik Wenzel
  • Leikkaaja: Jacob Secher Schulsinger
  • Tuotantoyhtiö: Plattform Produktion
  • Ensi-ilta (Ruotsi): 15-8-2014
  • Kesto: 118 minuuttia
  • Tuotantomaa: Ruotsi
  • Kieli: Ruotsi
  • Virallinen sivusto: Magpictures.com/ForceMajeure
  • Facebook: Facebook.com/ForceMajeureFilm

Elokuvan tuottajana toimi Plattform Produktion, tukevina tuotantyhtiöinä ollessa ranskalainen Société Parisienne de Production ja Rhône-Alpes Cinéma.

Tuotanto sai 11 miljoonan Ruotsin kruunun tuen Svenska Filminstitutetilta ja 1,8 miljoonaa Norjan kruunua Nordisk film- & TV-fond organisaatiolta.

Projektia rahoitti osittain myös ruotsalainen Film i Väst.

Elokuvaa kuvattiin kolmen viikon ajan maaliskuun 18, 2013, alkaen Ranskan alppien Les Arcs lomakylässä, joka löytyy Savoien maakunnasta.

Tuotanto siirtyi Ranskasta Ruotsin Åreen 2. toukokuuta, jossa toteutettiin neljän viikon periodin verran sisätilakuvauksia Copperhill Mountain Lodge hotellissa.

Elokuvassa näkyvä lumivyörymä on kuvamateriaalia Kanadan British Columbian alueella tapahtuneesta lumivyörymästä, joka yhdistettiin digitaalisesti näyttelijöiden studiosuoritukseen jälkituotannon aikana.

Filmi on kuvattu Arri Alexan digitaalisilla kameroilla ja anamorfisilla objektiiveilla.