The Truth About Lies elokuva

The Truth About Lies on amerikkalainen romanttinen komedia, jonka on ohjannut Phil Allocco, pääosissa Fran Kranz, Odette Annable, Chris Diamantopoulos, Mary Elizabeth Ellis, Miles Fisher, sekä Colleen Camp.

Ohjaaja Allocco myös käsikirjoitti elokuvan, jonka Yhdysvalloissa teattereihin levittävänä studiona toimi Blue Fox Entertainment.

The Truth About Lies elokuvan bannerijuliste.

Juoni

Gilby Smalls on keskellä hermoromahdusta. Hän on juuri saanut potkut työpaikaltaan, menettänyt asuntonsa tulipalossa, ja hänen tyttöystävänsä antoi hänelle kenkää, joten hän joutuu muuttamaan yhteen alkoholille suopean ja miehistä pakkomielteisen äitinsä kanssa.

Elämä vaikuttaa kolkolta ja hän on valmis kääntämään kurssin parempaan, hetkellä, kun hän tapaa ystävänsä kauniin siskon, joka vaikuttaa olevan kaikkea sitä, mitä hän on aina halunnut.

Epätoivoisena tekemään vaikutuksen, Gilby kehittää toinen toistaan suurempia valheita aina siihen saakka, kunnes hän on liian syvällä valheiden verkossa, ja kun totuus on liian paljon paljastettavaksi ja vieläkin vaikeampi myöntää todeksi.

Englanninkielinen alkuperäistraileri

Juliste

The Truth About Lies elokuvan juliste.

The Truth About Lies elokuvan näyttelijät

Fran Kranz on Gilby Smalls
Odette Annable on Rachel Stone
Chris Diamantopoulos on Eric Stone
Mary Elizabeth Ellis on Sharon
Miles Fisher on Kevin
Colleen Camp on May
Laura Kightlinger on neiti Harris
Arthur J. Nascarella on James Lance
Adam David Thompson on Andy
Jonathan Katz on tohtori Pollard
Carson Elrod on Jack
Gemma Forbes on Ann
Chris LaPanta on palomies
Zebedee Row on Calvin
Chris Nuñez on taideopiskelija
Katy Grenfell on Jenny
Nancy McDoniel on Rhea
Jonathan Blitt on Fred Goldstein
Stefano Villabona on taideopiskelija
Victor Truro on Micky
Michael Guagno on Brad

Tuotanto

Ohjaaja: Phil Allocco
Käsikirjoitus: Phil Allocco
Pääosissa: Fran Kranz, Odette Annable, Chris Diamantopoulos, Mary Elizabeth Ellis, Miles Fisher, sekä Colleen Camp
Musiikki: Adam Horovitz
Kuvaus: Peter Mariuzza
Leikkaus: Nick Carew ja Éva Gárdos
Tuottajat: Phil Allocco, Colleen Camp, Steve Carr, Tim Degraye, Kim Jackson, Isen Robbins, Aimee Schoof, ja Jason Taragan
Tuotantoyhtiöt: Rumpus, Intrinsic Value Films, Make Things Work, Camp Grey Productions, Lotus Media Group, sekä RedThread Productions
Elokuvastudio: Blue Fox Entertainment
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 27-10-2017
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: Englanti
Kesto: 94 minuuttia
Virallinen nettisivusto: www.TheTruthAboutLiesMovie.com
Facebook: www.facebook.com/TheTruthAboutLiesMovie
Twitter: www.twitter.com/TruthLiesMovie

Elokuva kuvattiin marraskuusta joulukuuhun vuonna 2012 New Yorkin osavaltiossa Yhdysvaltoja.

Kuvauspaikkoihin New Yorkin osavaltiossa kuuluivat etenkin Chappaqua sekä New York City.