The Limehouse Golem elokuva

The Limehouse Golem on brittiläinen kauhutrilleri, jonka on ohjannut Juan Carlos Medina, pääosissa Olivia Cooke, Bill Nighy, sekä Douglas Booth.

Elokuvan on käsikirjoittanut Jane Goldman, perustuen Peter Ackroydin kirjoittamaan, vuonna 1994 julkaistuun romaaniin Dan Leno and the Limehouse Golem.

The Limehouse Golem elokuvan bannerijuliste.

Tuotanto esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle Toronton kansainvälisen filmifestivaalin yhteydessä syyskuun 10, 2016.

Juoni

Ennen Viiltäjä-Jackiä, pelolla oli toinen nimi.

Pelko on saanut vallan Lontoon kaupungissa kun sarjamurhaaja – liikanimeltään “The Limehouse Golem” – on vapaana, jättäen jälkeensä arvoituksellisia viestejä, jotka on kirjoitettu uhrien verellä.

Varustettuna vähäisillä johtolangoilla ja kasvavalla julkisella paineella ratkaista tapaus, Scotland Yard antaa tapauksen komisario Kildarelle (Bill Nighy) – kokeneelle etsivälle, jolla on ongelmallinen menneisyys ja hiipivä tunne siitä, että hänet on laitettu tehtävään vain ottamaan syyn sen epäonnistumisesta.

Kohdaten pitkän listan epäiltyjä, mukaanlukien varieteetähti Dan Lenon (Douglas Booth), Kildaren täytyy saada tehtävän ratkaisemiseen apua todistajalta (Olivia Cooke) – jolla on ongelmia lain kanssa omasta takaa – jotta hän voisi pysäyttää murhien sarjan ja tuoda tappajan oikeuden eteen.

Englanninkielinen alkuperäistraileri

Juliste

The Limehouse Golem elokuvan juliste.

The Limehouse Golem elokuvan näyttelijät

Bill Nighy on komisario John Kildare
Olivia Cooke on Elizabeth Cree
Amelia Crouch on nuori Elizabeth
Douglas Booth on Dan Leno
Adam Brown on herra Gerrard
Daniel Mays on George Flood
Sam Reid on John Cree
Morgan Watkins on George Gissing
Clive Brunt on Charlie
Henry Goodman on Karl Marx

Tuotanto

Ohjaaja: Juan Carlos Medina
Käsikirjoitus: Jane Goldman, perustuen Peter Ackroydin kirjaan “Dan Leno and the Limehouse Golem”
Pääosissa: Bill Nighy, Olivia Cooke, Douglas Booth, Daniel Mays, Sam Reid, María Valverde, Henry Goodman, Morgan Watkins, sekä Eddie Marsan
Musiikki: Johan Söderqvist
Kuvaus: Simon Dennis
Leikkaus: Justin Krish
Tuottajat: Elizabeth Karlsen, Stephen Woolley, sekä Joanna Laurie
Tuotantoyhtiöt: Number 9 Films, New Sparta Films, Hanway Films Lipsync, sekä Day Tripper Films
Elokuvastudio: Lionsgate
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 1-9-2017
Kesto: 105 minuuttia
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Kieli: Englanti

Tieto elokuvan tekemisestä tuli ensimmäistä kertaa julkisuuteen huhtikuun 15, 2015, kun Alan Rickman, Olivia Cooke, sekä Douglas Booth allekirjoittivat sopimuksen pääosaroolien esittämisestä tuotannossa.

Rickman joutui kuitenkin jättämään projektin ennen sen kuvausten alkamista terveysongelmistaan johtuen, kun hänellä todettiin haimasyöpä (Rickman kuoli tammikuussa 2016).

Filmin kuvaukset alkoivat lokakuussa 2015 West Yorkshiressa Isoa-Britanniaa, kohteissa kuten Leeds ja Keighley. Kuvauksia toteutettiin myös Manchesterin kaupungissa ennenkuin ne päättyivät virallisesti marraskuun 26, 2015.