The Good Lie

The Good Lie on amerikkalainen draama, jonka on käsikirjoittanut Margaret Nagle ja ohjannut Philippe Falardeau.

Elokuvan pääosissa näyttelevät Reese Witherspoon, Arnold Oceng, Ger Duany, Emmanuel Jal, Corey Stoll, ja Sarah Baker.

The Good Lie banneri

Filmi, joka perustuu tositapahtumiin, esittää Witherspoonin nuoren räväkän amerikkalaisen naisen roolissa, hänen auttaessaan neljää nuorta sudanilaista pakolaista (jotka tunnetaan Lost Boys of Sudan nimellä) sen jälkeen, kun nämä voittavat loton uudelleensijoittumisesta Yhdysvaltoihin.

Tuotanto esitettiin osana vuoden 2014 Toronton kv. filmifestivaalia, sen Special Presentations osiota, ennen teatterilevitystä.

Juoni

Heidät tunnettiin yksinkertaisesti nimellä “The Lost Boys.”

Orvoksi jääneinä brutaalisen Sudanin vuonna 1983 alkaneen sisällissodan jäljiltä, nämä nuoret uhrit matkasivat jopa tuhansia kilometrejä jalkaisin etsiessään turvapaikkaa.

Viisitoista vuotta myöhemmin, humanitäärinen liike tuo yhteensä 3600 näistä pojista ja tytöistä amerikkaan.

Filmissä “The Good Lie” ohjaaja Philippe Falardeau tuo valkokankaille heidän selviytymisensä ja riemuvoittonsa tarinan.

Mukana näyttelijäkaartissa ovat sudanilaiset näyttelijät Arnold Oceng, Ger Duany, Emmanuel Jal, ja Nyakuoth Weil, joista monet olivat myös sisällissodan lapsia.

Traileri

Juliste

The Good Lie elokuva

Näyttelijät

  • Emmanuel Jal on Paul
  • Ger Duany on Jeremiah
  • Arnold Oceng on Mamere
  • Reese Witherspoon on Carrie Davis
  • Corey Stoll on Jack
  • Sarah Baker on Pamela Lowi
  • Kuoth Wiel on Abital
  • Thad Luckinbill on Matt
  • Sharon Conley on Erin Sullivan
  • Mike Pniewski on Nick Costas
  • Joshua Mikel on Dave
  • Femi Oguns on Theo
  • Lindsey Garrett on Jenny
  • Peterdeng Mongok on nuori Mamere
  • Okwar Jale on nuori Theo
  • Thon Kueth on nuori Jeremiah
  • Deng Ajuet on nuori Paul
  • Keji Jale on nuori Abital
  • David Madingi on nuori Gabriel

Tuotanto

  • Ohjaaja: Philippe Falardeau
  • Tuottajat: Ron Howard, Brian Grazer, Karen Kehela Sherwood, Molly Mickler Smith, Thad Luckinbill, ja Trent Luckinbill
  • Käsikirjoittaja: Margaret Nagle
  • Pääosissa: Reese Witherspoon, Arnold Oceng, Ger Duany, Emmanuel Jal, Corey Stoll, Sarah Baker, ja Kuoth Weil
  • Musiikki: Martin Leon
  • Kuvaus: Ronald Plante
  • Leikkaus: Richard Comeau
  • Tuotantoyhtiöt: Alcon Entertainment, Imagine Entertainment, Black Label Media, ja Reliance Entertainment
  • Elokuvastudio: Warner Bros.
  • Ensi-ilta (Yhdysvallat): 3-10-2014
  • Kesto: 110 minuuttia
  • Tuotantomaa: Yhdysvallat
  • Kieli: Englanti
  • Virallinen sivusto: TheGoodLieMovie.com
  • Facebook: Facebook.com/TheGoodLie

Elokuva perustuu tositapahtumiin, Sudanin vuonna 1983 alkanut sisällissota ja sen orvoksi jättämät lapset taustatarinana.

Näitä lapsia kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä “The Lost Boys”, ja he joutuivat usein matkaamaan jalkaisin tuhansia kolometrejä päästäkseen turvaan.

Filmi kuvattiin Atlantan kaupungissa Georgian osavaltiota Yhdysvalloissa sekä Etelä-Afrikassa.