Teen Titans GO! To The Movies elokuva

Teen Titans GO! To The Movies on amerikkalainen supersankari animaatiokomedia, jonka ovat ohjanneet Peter Rida Michail ja Aaron Horvath, englanninkielisinä ääninä mm. Greg Cipes, Scott Menville, Khary Payton, Tara Strong, Hynden Walch, Will Arnett, sekä Kristen Bell.

Animaatio, jonka ovat käsikirjoittaneet Michael Jelenic ja Aaron Horvath sekä tuottanut Warner Bros. Animation, perustuu Teen Titans Go! TV-sarjaan.

Juoni

Teen Titanseilta vaikuttaa siltä, että kaikki merkittävät supersankarit ovat saaneet oman elokuvansa – kaikki paitsi Teen Titansit! Mutta ryhmän de facto johtaja Robin on päättänyt korjata tilanteen, ja tulla nähdyksi tähtenä sivuosan esittäjän roolin sijasta. Jos he vain saisivat Hollywoodin kuumimman elokuvaohjaajan huomaamaan heidät.

Muutaman kahelin idean siivittäminä ja sydämissä olevien laulujen ohjaamina Teen Titansit suuntaavat kohti Hollywoodia, varmoina siitä, että he pystyvät toteuttamaan unelmansa.

Mutta kun ryhmä ajautuu radikaalisti sivuraiteille superroiston ja tämän maanisen suunnitelman valloittaa maapallo johdosta, asiat menevät todella pieleen.

Ryhmän ystävyys ja taisteluhenki ovat loppumassa, laittaen koko Teen Titans ryhmän olemassaolon vaakalaudalle!

Englanninkielinen traileri

Juliste

Teen Titans GO! To The Movies elokuvan juliste.

Teen Titans Go! To The Movies elokuvan englanninkieliset ääninäyttelijät

Greg Cipes on Beast Boy
Scott Menville on Robin
Khary Payton on Cyborg
Tara Strong on Raven
Hynden Walch on Starfire
Will Arnett on Slade
Kristen Bell on Jade Wilson
Nicolas Cage on Superman
Jimmy Kimmel on Batman
Halsey on Wonder Woman
Lil Yachty on Green Lantern

Tuotanto

Ohjaajat: Aaron Horvath ja Peter Rida Michail
Käsikirjoittajat: Michael Jelenic ja Aaron Horvath, perustuen samannimiseen DC Comicsin tuottamaan sarjakuvaan
Tuottajat: Aaron Horvath, Michael Jelenic, Peter Rida Michail, Will Arnett, sekä Peggy Regan
Pääosissa (englanninkieliset äänet): Greg Cipes, Scott Menville, Khary Payton, Tara Strong, Hynden Walch, Will Arnett, sekä Kristen Bell
Musiikki: Jared Faber
Leikkaus: Jhoannie Reyes ja Keff Bartakus
Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Animation
Elokuvastudio: Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 27-7-2018
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: Englanti
Virallinen nettisivusto: www.TeenTitansGO-movie.com
Facebook: www.facebook.com/TeenTitansGOMovie
Twitter: www.twitter.com/TeenTitansMovie
Instagram: www.instagram.com/teentitansgomovie

Warner Bros. Pictures studio ilmoitti animaation tuotannosta virallisesti 25. syyskuuta 2017. Kuukautta myöhemmin studio paljasti filmin virallisen tittelin samalla kertoen, että Will Arnett ja Kristen Bell olivat liittyneet mukaan tuotantoon ääninäyttelijöiksi.

Muista ääninäyttelijöistä Nicolas Cage, Lil Yachty, sekä Halsey tulivat osaksi projektia 12. ja 13. maaliskuuta 2018.