Suffragette

Suffragette on brittiläinen draama, jonka on ohjannut Sarah Gavron ja käsikirjoittanut Abi Morgan.

Elokuva kertoo varhaisista naisten äänioikeutta ajaneen liikkeen jäsenistä, myöhäisellä 1800-luvulla ja varhaisella 1900-luvulla.

Suffragette elokuva banneri

Filmin pääosissa esiintyvät Carey Mulligan, Helena Bonham Carter, Meryl Streep, Ben Whishaw, Brendan Gleeson, ja Anne-Marie Duff.

Juoni

Tositarina, jota ovat inspiroineet naiset, jotka inspiroivat koko maailmaa.

Suffragette on ensimmäinen täyspitkä elokuva, joka kertoo varhaisen feministiliikkeen jalkasotilaista, jotka laittoivat kaiken peliin kamppailussaan tasa-arvon puolesta.

Nämä naiset eivät pääasiassa olleet peräisin hienoista koulutetuista piireistä, vaan työläisnaisia, jotka olivat nähneet kuinka tuloksettomia rauhanomaiset protestit olivat olleet.

Radikalisoituina ja kääntyen väkivallan puoleen ainoana väylänä kohti muutosta, he olivat valmiit menettämään kaikkensa tasa-arvon taistelussa – työnsä, kotinsa, lapsensa, ja elämänsä.

Maud (Carey Mulligan) oli yksi tällainen jalkasotilas. Tarina hänen taistelustaan arvokkuuden saamiseksi on yhtä mukaansatempaava kuin mikä tahansa trilleri – ja samalla myös sydäntäsärkevä ja inspirationaalinen kokemus.

Traileri

Juliste

Suffragette elokuva

Näyttelijät

Carey Mulligan on Maud
Helena Bonham Carter on Edith New
Meryl Streep on Emmeline Pankhurst
Natalie Press on Emily Wilding Davison
Anne-Marie Duff on Violet Cambridge
Romola Garai on Alice Singer
Brendan Gleeson on Steed
Ben Whishaw on Sonny
Samuel West on Benedict
Geoff Bell on Taylor
Judit Novotnik on vanginvartija
Morgan Watkins on Walsop
Adrian Schiller on Lloyd George
Mariola Jaworska on vanginvartija
Lorraine Stanley on rouva Coleman

Tuotanto

Ohjaaja: Sarah Gavron
Tuottajat: Alison Owen ja Faye Ward
Käsikirjoittaja: Abi Morgan
Pääosissa: Carey Mulligan, Helena Bonham Carter, Meryl Streep, Ben Whishaw, ja Brendan Gleeson
Musiikki: Alexandre Desplat
Kuvaus: Eduard Grau
Leikkaus: Barney Pilling
Tuotantoyhtiöt: Ruby Films, Pathé, ja Film4 Productions
Elokuvastudio: Focus Features
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 23-10-2015
Kesto: 106 minuuttia
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Kieli: Englanti
SuffragetteMovie.com
Facebook.com/SuffragetteFilm
Twitter.com/SuffragetteFilm

Elokuvan tekemisestä kerrottiin julkisuuteen ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2011, jolloin tuotantoyhtiöiden Film4 Productionsin, Focus Featuresin, ja Ruby Filmsin ilmoitettiin valmistelevan historiallista draamafilmiä varhaisesta brittiläisestä naisten äänioikeusliikkeestä.

Samalla tuotannon käsikirjoittajaksi tuli Abi Morgan ja ohjaajaksi Sarah Gavron.

Focus Featuresin korvasi tuotantopuolella Pathé lokakuussa 2013, BFI Film Fundin tullessa projektin rahoittajaksi. Focus Features hankki kuitenkin myöhemmin (maaliskuussa 2015)) elokuvan Yhdysvaltain jakeluoikeudet.

Suffragetten kuvaukset alkoivat helmikuun 24, 2014, Lontoon kaupungissa Iso-Britanniaa.

Kuvauspaikkoihin kuului Ison-Britannian parlamenttitalo, Westminsterin palatsi, ollen ensimmäinen kerta rakennuksen historiassa, kun tuotantoryhmä on saanut luvan kuvauksiin tiloissa (parlamentin jäsenten suostumuksella).