Slumber elokuva

Slumber on amerikkalais-brittiläinen yliluonnollinen kauhutrilleri, jonka on ohjannut Jonathan Hopkins, pääosissa Maggie Q, Will Kemp, Sylvester McCoy, sekä William Hope.

Ohjaaja Hopkins myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä Richard Hobleyn kanssa.

Juoni

Alice (Maggie Q) on rationaalisesti asioita lähestyvä unilääkäri, jota vaivaa hänen nuoremman veljensä salaperäinen yöllinen kuolema.

Tehdessään rutiinitarkastusta unihäiriöistä kärsivälle traumatisoidulle perheelle, Alice tulee hyökätyksi perheen isän toimesta tämän nukkuessa.

Isä pidätetään ja häntä syytetään perheen uniongelmien aiheuttajaksi, mutta kun tämä on lukittu vankilaan ja ongelmat tulevat yhä pahemmiksi, Alice joutuu hylkäämään tieteellisen järkeilynsä ja hyväksymään sen, että perhettä terrorisoi parasiittinen demoni nimeltään ‘Night Hag’, joka saa voimansa uhreistaan näiden nukkuessa.

Päihittääkseen synkän henkiolennon, joka oli vastuussa myös hänen veljensä kuolemasta, Alicen täytyy tehdä matka painajaisuniinsa ja kohdata omat lapsuudenaikaiset demoninsa.

Englanninkielinen alkuperäistraileri

Juliste

Slumber elokuvan juliste.

Slumber elokuvan näyttelijät

Maggie Q on Alice Arnolds
Will Kemp on Tom Arnolds
Sylvester McCoy on Amado
William Hope on Malcolm
Sophia Wiseman on Niamh: Alicen tytär
Neil Linpow on Dave Marklund
Sam Troughton on Charlie Morgan
Honor Kneafsey on Emily Morgan
Kristen Bush on Sarah Morgan
Susan Fordham on lääkäri
Vincent Andriano on Cam
Grace Schneider on Niamh (ääni)
Lindy Pieri on sairaalapotilas
Mark Preston on poliisi
Adam Lazarus on sairaanhoitaja
Shane Nolan on sairaala-apulainen
Lucas Bond on Daniel Morgan

Tuotanto

Ohjaaja: Jonathan Hopkins
Käsikirjoitus: Richard Hobley ja Jonathan Hopkins
Pääosissa: Maggie Q, Will Kemp, Sylvester McCoy, William Hope, sekä Neil Linpow
Musiikki: Ulas Pakkan
Kuvaus: Polly Morgan
Leikkaus: Gary Forrester
Tuottajat: Mark Lane, James Harris, sekä Pascal Degove
Tuotantoyhtiö: Goldcrest Films ja Tea Shop & Film Company
Elokuvastudio: Vertical Entertainment
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 1-12-2017
Tuotantomaat: Yhdysvallat ja Iso-Britannia
Kieli: Englanti

Elokuvan kuvaukset alkoivat helmikuun 11, 2016, Isossa-Britanniassa.