Idän pikajunan arvoitus elokuva

Idän pikajunan arvoitus on brittiläis-amerikkalainen rikosdraama, jonka on ohjannut Kenneth Branagh, pääosissa Kenneth Branagh, Tom Bateman, Penélope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Josh Gad, Derek Jacobi, Leslie Odom, Jr., Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley, Marwan Kenzari, Olivia Colman, Lucy Boynton, Manuel Garcia-Rulfo, sekä Sergei Polunin.

Elokuvan on käsikirjoittanut Michael Green, perustuen Agatha Christien kirjoittamaan, vuonna 1934 julkaistuun samannimiseen romaaniin.

Murder on the Orient Express bannerijuliste.

Filmi on kolmas valkokankaille tuotettu mukaelma Christien romaanista, seuraten Sidney Lumetin vuoden 1974 ja Carl Schenkelin vuoden 2001 versioita.

Juoni

Mikä alkaa ylenpalttisena junamatkana läpi Euroopan kehittyy pian yhdeksi kaikkien aikojen tyylikkäimmistä, jännittävimmistä, ja sykähdyttävimmistä mysteereistä.

Perustuen bestseller-kirjailija Agatha Christien romaaniin, “Idän pikajunan arvoitus” kertoo tarinan kolmestatoista samaan junaan ajautuneesta muukalaisesta, jossa jokainen on epäilty.

Yhden miehen täytyy kilpailla aikaa vastaan ratkaistakseen arvoituksen ennenkuin murhaaja iskee uudelleen.

Suomeksi tekstitetty traileri

Suomeksi tekstitetty traileri 2

Juliste

Idän pikajunan arvoitus elokuvan juliste.

Idän pikajunan arvoitus elokuvan näyttelijät

Kenneth Branagh on Hercule Poirot
Johnny Depp on Edward Ratchett
Michelle Pfeiffer on rouva Caroline Hubbard
Penélope Cruz on Pilar Estravados
Daisy Ridley on Mary Debenham
Josh Gad on Hector MacQueen
Willem Dafoe on Gerhard Hardman
Judi Dench on prinsessa Natalia Dragomiroff
Tom Bateman on M. Bouc
Lucy Boynton on kreivitär Elena Andrenyi
Olivia Colman on Hildegarde Schmidt
Miranda Raison on Sonia Armstrong
Derek Jacobi on Edward Masterman
Leslie Odom Jr. on tohtori Arbuthnot
Manuel Garcia-Rulfo on Biniamino Marquez
Marwan Kenzari on Pierre Michel
Sergei Polunin on kreivi Rudolph Andrenyi

Tuotanto

Englanninkielinen alkuperäisnimi: Murder on the Orient Express
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Käsikirjoitus: Michael Green, perustuen Agatha Christien romaaniin “Murder on the Orient Express”
Pääosissa: Tom Bateman, Kenneth Branagh, Penélope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Josh Gad, Derek Jacobi, Leslie Odom, Jr., Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley, Marwan Kenzari, Olivia Colman, Lucy Boynton, Manuel Garcia-Rulfo, ja Sergei Polunin
Musiikki: Patrick Doyle
Kuvaus: Haris Zambarloukos
Leikkaus: Mick Audsley
Tuottajat: Ridley Scott, Mark Gordon, Simon Kinberg, Kenneth Branagh, Michael Shaefer, sekä Judy Hofflund
Tuotantoyhtiöt: Genre Films, Latina Pictures, Kinberg Genre, The Mark Gordon Company, Scott Free Productions, The Estate of Agatha Christie, ja Twentieth Century Fox Film Corporation
Elokuvastudio: 20th Century Fox
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 10-11-2017
Tuotantomaat: Iso-Britannia ja Yhdysvallat
Kieli: Englanti
Virallinen nettisivusto: www.CluesAreEverywhere.com
Facebook: www.facebook.com/OrientExpressMovie
Twitter: www.twitter.com/OrientExpress
Instagram: www.instagram.com/OrientExpressMovie

20th Century Fox kertoi elokuvan valmisteilla olemisesta ensimmäistä kertaa julkisuuteen joulukuussa 2013.

Fox palkkasi Kenneth Branahgin tuotannon ohjaajaksi kesäkuun 16, 2015, jota seurasi marraskuun 20, 2015, ilmoitus, että Branagh tulisi myös esittämään filmissä etsivä Hercule Poirotin roolin.

Elokuvan kuvaukset pääsivät käyntiin marraskuun 22, 2016, Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Ison-Britannian ohella kuvauksia toteutettiin myös mm. Italian Valle d’Aostassa sekä Maltalla.