Inherent Vice

Inherent Vice on amerikkalainen rikos draamakomedia, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Paul Thomas Anderson, perustuen samannimiseen Thomas Pynchonin romaaniin.

Elokuvan pääosissa näyttelevät Joaquin Phoenix, Josh Brolin, Owen Wilson, Katherine Waterston, Reese Witherspoon, Benicio del Toro, Jena Malone, Maya Rudolph, ja Martin Short.

Inherent Vice banneri

Filmi, joka on ensimmäinen täysipituinen elokuvaversio Pynchonin töistä, esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle 2014 New York Film Festival tapahtuman yhteydessä.

Juoni

Yksityisetsivä Doc Sportellon (Joaquin Phoenix) entinen naisystävä ilmaantuu yhtäkkiä tyhjästä mukanaan tarina nykyisestä rakkaastaan, miljardööri poikaystävästään, ja tämän vaimosta sekä vaimon poikaystävästä, jotka aikovat kidnapata kyseisen miljardöörin.

Kyseessä on psykedeelisen 60-luvun jälkipuolisko ja Doc tietää että “rakkaus” on yksi niistä sanoista jotka ovat suosiossa, ja, kuten “trippi” ja “groovy”, tulee ylikäytetyksi – vaikkakin tällä kertaa kyseessä oleva tapaus johtaa yleensä ongelmiin.

Mukana on hahmoja, joihin kuuluu surffaajia, huijareita, huumeidenkäyttäjiä ja rokkaajia, murhanhimoinen koronkiskuri, LAPD etsiviä, salaisella tehtävällä oleva tenorisaksofonin soittaja, sekä salaperäinen yhteisö nimeltään “Golden Fang”, joka saattaa olla vain hammaslääkärien asettama verotuskikka…osittain surffaus-noiria, osittain psykedeelistä ilakointia – kokonaan Thomas Pynchonia.

Traileri

Juliste

Inherent Vice elokuva

Näyttelijät

  • Joaquin Phoenix on Larry “Doc” Sportello
  • Josh Brolin on etsivä Christian “Bigfoot” Bjornsen
  • Owen Wilson on Coy Harlingen
  • Katherine Waterston on Shasta Fay Hepworth
  • Reese Witherspoon on Penny Kimball
  • Benicio del Toro on Sauncho Smilax
  • Jena Malone on Hope Harlingen
  • Maya Rudolph on Petunia Leeway
  • Martin Short on tohtori Rudy Blatnoyd
  • Eric Roberts on Mickey Wolfmann
  • Serena Scott Thomas on Sloane Wolfmann
  • Peter McRobbie on Adrian Prussia
  • Sasha Pieterse on Japonica Fenway
  • Delaina Mitchell on rouva Bigfoot Bjornsen
  • Michael K. Williams on Tariq Khalil
  • Jeannie Berlin on Reet-täti
  • Madison Leisle on Goldfang
  • Shannon Collis on Bambi
  • Elaine Tan on Xandra
  • Sam Jaeger on agentti Flatweed
  • Timothy Simons on agentti Borderline
  • Jefferson Mays on tohtori Threeply
  • Steven Wiig on Portola Barkeep
  • Keith Jardine on Puck Beaverton
  • Joanna Newsom on Sortilège
  • Jillian Bell on Chlorinda

Tuotanto

  • Ohjaaja: Paul Thomas Anderson
  • Tuottajat: Paul Thomas Anderson, Daniel Lupi, ja JoAnne Sellar
  • Käsikirjoitus: Paul Thomas Anderson, perustuen Thomas Pynchonin samannimiseen romaaniin
  • Pääosissa: Joaquin Phoenix, Josh Brolin, Owen Wilson, Katherine Waterston, Reese Witherspoon, Benicio del Toro, Jena Malone, Maya Rudolph, ja Martin Short
  • Musiikki: Jonny Greenwood
  • Kuvaus: Robert Elswit
  • Leikkaus: Leslie Jones
  • Tuotantoyhtiö: Ghoulardi Film Company
  • Elokuvastudio: Warner Bros.
  • Ensi-ilta (Yhdysvallat): 12-12-2014
  • Kesto: 148 minuuttia
  • Tuotantomaa: Yhdysvallat
  • Kieli: Englanti
  • Virallinen sivusto: InherentViceMovie.com

Joulukuussa 2010 julkisuuteen tuli ensimmäistä kertaa tieto siitä, että Anderson halusi tehdä sovituksen Inherent Vice romaanista, ja että hän oli tuolloin tehnyt valmiiksi treatment-version.

Anderson teki alunperin sovituksen koko 384 sivuisesta romaanista lause lauseelta, joka teki hänelle helpommaksi muokata käsikirjoitusta lyhemmäksi romaanin sijaan.

Helmikuun 2011 mennessä Anderson oli saanut valmiiksi ensimmäisen luonnoksen, ja oli edennyt pitkälle jo toisen luonnoksen tekemisen suhteen.

Ensimmäinen luonnos oli toteutettu ilman kertojaa, mutta tarinaan tuli myöhemmin mukaan Sortilège hahmo, kertojaksi.

Syyskuussa 2012 Anderson kertoi, että hän oli edelleen kirjoittamassa käsikirjoitusta, toivoen saavan Inherent Vicen tuotantoon, ja saaden samalla muutaman vuoden tuottavampaa työskentelyä.

Kyseessä on ensimmäinen filmisovitus Thomas Pynchonin romaanista, Andersonin kuvatessa projektin olevan “kuin Cheech & Chong elokuva”.

Vuosia aikaisemmin Anderson harkitsi Pychonin 1990-luvun romaanin “Vineland” sovituksen tekemistä, muttei ratkaissut miten hän tekisi sen.

Kun Inherent Vice sovituksen tekeminen tuli ajankohtaiseksi, hän kirjoitti sen yhdessä The Master filmin käsikirjoituksen kanssa.

Anderson muutti sovituksessaan tarinaa huomattavasti etenkin sen päätöksen suhteen, ottaen inspiraatiota versioonsa elokuvista Kiss Me Deadly, The Big Sleep, The Long Goodbye, ja Cheech & Chong’s Up in Smoke.

Hän kertoi myös yrittäneensä saada käsikirjoitukseen yhtä monta vitsiä kuin mitä Pynchon oli saanut kirjansa sivuille, ja että visuaalisia piloja ja kepposia inspiroivat Zucker, Abrahams ja Zucker-tyylinen komedia filmeissä kuten Hei, me pamputetaan!, Top Secret – huippusalaista, ja Hei, me lennetään!.

Anderson käytti kirjoitusprosessinsa inspiraationa lisäksi underground-sarjakuvaa “Fabulous Furry Freak Brothers”.

Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2013, ja ne kestivät aina elokuun 2, 2013, saakka.

Kuvauspaikkoihin lukeutuivat Los Angeles lähialueineen, mukaanlukien San Fernando Valley, Slauson Boulevard, Canoga Park, Malibu, ja Chinatown.

Tuotantoon tehtiin lisäkuvauksia kesäkuun 2014 aikana, Pasadenan kaupungissa Kaliforniaa.

Helmikuun 6, 2014, The Film Music Reporter julkaisu kertoi, että Radiohead kitaristi Jonny Greenwood tulisi tekemään elokuvan musiikin.

Hänen tuotantonsa nauhoitettiin yhteistyössä Royal Philharmonic Orchestra -orkesterin kanssa Lontoossa.

Greenwood teki musiikin myös Andersonin filmeihin There Will Be Blood ja The Master.