Antboy – Muurahaispoika

Antboy – Muurahaispoika on tanskalainen koko perheen seikkailukomedia, jonka on ohjannut Ask Hasselbalch.

Muurahaispoika julkaistiin tuotantomaassaan Tanskassa vuoden 2013 syksynä, jossa se oli valtava menestys elokuvateattereissa.

Antboy - Muurahaispoika banneri

Menestyksen myötä elokuva sai levityksen vuoden 2014 aikana myös mm. Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Juoni

Tavallinen, ylikatsottu 12-vuotias Pelle (Oscar Dietz) muuntuu tavattomaksi supersankariksi sen jälkeen, kun häntä puree super-muurahainen, ja hän perii sen kyvyt.

Yli yön, pojasta, jota kukaan ei huomioinut, tulee paikallinen sankari, jota kutsutaan Muurahaispojaksi.

Uuden ystävänsä ja apurinsa, sarjakuvia rakastavan Wilhelmin (Samuel Ting Graf) avulla seinien kiipeileminen, autojen kääntely, ryöstäjien pysäyttäminen ja lapsien pelastaminen pulasta tulevat osaksi hänen uutta unelmaelämäänsä.

Mutta kaikki muuttuu kun super-roisto “Kirppu” (Nicolas Bro) kidnappaa nuoren tytön, Pellen ihastuksen kohteen, ja terrorisoi Middelundin asukkaita.

Muurahaispoika, yhdessä apurinsa Wilhelmin ja heidän ystävänsä Idan (Amalie Kruse Jensen) – joka ei suostu kuulemaan kieltävää vastausta – kanssa, täytyy taistella tätä salakavalaa pahuutta vastaan, pelastaa pulassa oleva neitonen, suojella kylää super-roistolta, ja olla kotona ajoissa illallista varten.

Supersankarit tulevat kaikissa kokoluokissa.

Traileri

Juliste

Antboy - Muurahaispoika

Näyttelijät

  • Oscar Dietz on Pelle Nøhrmann / Muurahaispoika
  • Amalie Kruse Jensen on Ida
  • Samuel Ting Graf on Wilhelm
  • Nicolas Bro on tohtori Gæmelkrå / “Kirppu”
  • Cecilie Alstrup Tarp on Amanda
  • Marcuz Jess Petersen on Allan
  • Johannes Jeffries Sørensen on Mark
  • Lærke Winther Andersen on äiti
  • Frank Thiel on isä
  • Thomas Voss on Carsten
  • Caspar Phillipson on herra Sommersted
  • Nicoline Melbye Andreassen on pikkutyttö
  • Jonas Schmidt on kouluvalokuvaaja
  • Nanna Schaumburg-Muller on Pellen opettaja
  • Aske Bang on varas

Tuotanto

  • Ohjaaja: Ask Hasselbalch
  • Käsikirjoittaja: Anders Ølholm, perustuen Kenneth Bøgh Andersenin kirjoihin
  • Tarina: Thorbjørn Rafn ja Nikolaj Arcel
  • Tuottajat: Eva Jakobsen, Lea Løbger, ja Birgitte Hald
  • Pääosissa: Oscar Dietz, Nicolas Bro, Samuel Ting Graf, ja Amalie Kruse Jensen
  • Ensi-ilta (Yhdysvallat): 16-4-2014
  • Tuotantoyhtiö: Nimbus Film
  • Elokuvastudiot: Nimbus Film Productions, Viva Pictures, ja Cinedigm
  • Kesto: 77 minuuttia
  • Virallinen sivusto: Antboy-Filmen.dk
  • Facebook: Facebook.com/AntboyFilmen

Elokuvan ohjaaja Ask Hasselbalch on ennen Antboy – Muurahaispoika filmiä tunnettu etenkin lyhytelokuvistaan, mainoksistaan, musiikkivideoistaan, ja tv-satiirituotannoistaan.

Hasselbalch kuvasi elokuvan kokonaisuudessaan Tanskassa.

Tarkkoja kuvauspaikkoja maassa olivat etenkin Fyn ja Kööpenhaminen Valby.

Kohtauksia toteutettiin myös Nordisk Film Risby Studierne studioilla, Sjællandin Albertslundissa.