Annie

Annie on amerikkalainen draamakomedia-musikaali, jonka on ohjannut Will Gluck ja tuottaneet Jay-Z sekä Will Smith.

Elokuvan pääosissa esiintyvät titteliroolissa Quvenzhané Wallis, Jamie Foxx, Cameron Diaz, ja Rose Byrne.

Annie banneri

Filmi on nykyaikainen sovitus samannimisestä Broadway-musikaalista, joka puolestaan perustuu vuodelta 1924 olevaan Harold Grayn sarjakuvaan “Little Orphan Annie”.

Kyseessä on kolmas elokuvaversio tästä tarinasta, seuraten Columbia Pictures studion vuoden 1982 teatterifilmiä ja Disneyn 1999 TV-elokuvaa.

Juoni

Annie (Quvenzhané Wallis) on nuori, iloinen kasvatuslapsi, joka on myös tarpeeksi kovaluinen selvityäkseen modernin New Yorkin kaupungin kaduilla.

Alunperin jätettynä jälkeen vanhempiensa toimesta lupauksella, että he palaisivat häntä varten jonakin päivänä, Annien elämä on ollut kolhuinen siitä lähtien häijyn kasvatusäitinsä rouva Hanniganin (Cameron Diaz) luona.

Mutta kaikki on muuttumassa kun kylmäpäinen pohatta ja New Yorkin kaupunginjohtajakandidaatti Will Stacks (Jamie Foxx) – jota neuvoo tämän nerokas varatoimitusjohtaja Grace (Rose Byrne) sekä juoniva kampanjan neuvonantaja Guy (Bobby Cannavale) – tekee läpinäkyvän kampanjateon ja ottaa hänet asumaan luokseen.

Stacks uskoo olevansa Annien suojelusenkeli, mutta Annien itseluottava luonne sekä valoisa, aurinko-nousee-huomennakin elämänasenne voi tarkoittaa että asetelmat ovat juuri päinvastoin.

Traileri

Traileri 2

Juliste

Annie elokuva

Näyttelijät

  • Jamie Foxx on William Stacks
  • Quvenzhané Wallis on Annie
  • Rose Byrne on Grace Farrell
  • Bobby Cannavale on Guy
  • Cameron Diaz on rouva Colleen Hannigan
  • Adewale Akinnuoye-Agbaje on Nash
  • David Zayas on Lou
  • Nicolette Pierini on Mia
  • Amanda Troya on Pepper
  • Eden Duncan-Smith on Isabella
  • Brad Bong on Pickle Stevens
  • Zoe Margaret Colletti on Tessie
  • Eden Duncan-Smith on Isabella
  • Stephanie Kurtzuba on neiti Kovacevik
  • Beth Rowe on Carol Newman
  • Raushanah Simmons on Yaya L’Occtane
  • Amanda Troya on Pepper

Tuotanto

  • Ohjaaja: Will Gluck
  • Tuottajat: James Lassiter, Will Smith, Jada Pinkett Smith, Caleeb Pinkett, Shawn “Jay-Z” Carter, Lawrence “Jay” Brown, ja Tyrone “Ty Ty” Smith
  • Käsikirjoitus: Will Gluck ja Aline Brosh McKenna
  • Pääosissa: Jamie Foxx, Quvenzhané Wallis, Rose Byrne, Bobby Cannavale, ja Cameron Diaz
  • Musiikki: Martin Charnin ja Charles Strouse
  • Kuvaus: Michael Grady
  • Leikkaus: Tia Nolan
  • Tuotantoyhtiöt: Village Roadshow Pictures, Overbrook Entertainment, Marcy Media Films, ja Olive Bridge Entertainment
  • Elokuvastudio: Columbia Pictures
  • Ensi-ilta (Yhdysvallat): 19-12-2014
  • Tuotantomaa: Yhdysvallat
  • Kieli: Englanti
  • Virallinen sivusto: Annie-Movie.com
  • Facebook: Facebook.com/OfficialAnnieMovie
  • Instagram: Instagram.com/AnnieMovie
  • Twitter: Twitter.com/AnnieMovie

Sony Pictures studio ilmoitti ensimmäistä kertaa tästä uusintakuvauksesta tammikuussa 2011, Jay-Z:n ja Will Smithin tullessa projektiin tuottajina, sekä Willow Smithin, Will Smithin tyttären, ollessa kiinnitettynä Annien päärooliin.

Tuotantoyhtiö aloitti nopeasti käsikirjoittajan etsimisen projektille, näyttelijätär Emma Thompsonin nimen ollessa tuolloin ehdokkaiden joukossa.

Tuotannosta tuli seuraavan kerran uutisia toukokuussa 2012, kun Will Smith vahvisti Thompsonin kirjoittavan käsikirjoitusta, ja että tarina tulee sijoittumaan moderniin New Yorkin kaupunkiin, kuin myös että Jay-Z tulisi tekemään uusia kappaleita filmiä varten.

Toinen versio käsikirjoituksesta valmistui heinäkuussa 2012, tällä kertaa Aline Brosh McKennan kirjoittamana.

Saman vuoden elokuussa ilmoitettiin, että kuvaukset elokuvan suhteen alkaisivat keväällä 2013.

Tammikuussa 2013 ohjaaja Will Gluck palkattiin tuotantoa varten, mutta Willow Smith oli jättäytynyt tätä ennen pois elokuvan tekemisestä.

Helmikuuhun mennessä Quvenzhané Wallis korvasi Smithin pääroolissa, ja tuotanto oli varmistanut joulu-2014 ensi-iltapäivämäärän.

Loppujen pää-ja sivunäyttelijöiden etsintä jatkui maaliskuussa 2013, Jamie Foxxin ottaessa vastuulleen Will Stacksin, yhden päähahmoista, esittämisen.

Cameron Diaz liittyi tuotantoon mukaan kesäkuussa, Sandra Bullockin kieltäydyttyä roolista.

Rose Byrne tuli mukaan projektiin heinäkuun puolella, ja elokuussa päänäyttelijöiden rivit täydentyivät Bobby Cannavalella.

Syyskuun myötä näyttelijäkaartiin tulivat mukaan vielä Amanda Troya, Nicolette Pierini, Eden Duncan-Smith ja Zoe Colletti.

Kuvaukset pääsivät käyntiin syyskuun 19, 2013 mennessä, ja ne toteutettiin Grumman Studios tiloissa.

Filmissä on mukana lauluja alkuperäisestä Broadway tuotannosta, jotka on kirjoittanut säveltäjä Charles Strouse sekä sanoittaja Martin Charnin.

Elokuvassa on kuitenkin mukana myös täysin uusia Strousen säveltämiä kappaleita, ja Charnin lisäksi toteutti elokuvan musiikin.