Alpha elokuva

Alpha on amerikkalainen toimintaseikkailu, jonka on ohjannut Albert Hughes, pääosissa Kodi Smit-McPhee, Jóhannes Haukur Johannesson, Leonor Varela, sekä Jens Hultén.

Elokuvan on käsikirjoittanut Dan Wiedenhaupt, ja sen Yhdysvalloissa teattereihin levittävänä studiona toimi Sony Picturesin omistama Columbia Pictures.

Alpha elokuvan bannerijuliste.

Juoni

Alpha on eeppinen seikkailu asetettuna viimeisimmän jääkauden puitteisiin Euroopassa, 20 000 vuotta sitten.

Ollessaan ensimmäisellä metsästysretkellään heimonsa taitavimman ryhmän kanssa, nuori mies tulee loukkaantuneeksi ja jätetään kuoleman omaksi.

Hän herää vain löytääkseen itsensä vahingoittuneena ja yksin — hänen täytyy oppia selviytymään ja navigoimaan ankaraa ja anteeksiantamatonta erämaata.

Vastahakoisesti kesyttäen laumansa hylkäämää yksinäistä sutta, parivaljakko oppii tukeutumaan toisiinsa, tullen epätodennäköisiksi liittolaisiksi, kohdaten lukemattomia vaaroja vastoin ylivoimaisia todennäköisyyksiä löytääkseen tiensä kotiin ennenkuin kuolettava talvi saapuu seudulle.

Suomeksi tekstitetty traileri

Juliste

Alpha elokuvan juliste.

Tuotanto

Ohjaaja: Albert Hughes
Käsikirjoitus: Dan Wiedenhaupt
Pääosissa: Kodi Smit-McPhee, Jóhannes Haukur Johannesson, Leonor Varela, sekä Jens Hultén
Kuvaus: Martin Gschlacht
Tuottaja: Andrew Rona
Tuotantoyhtiö: Studio 8
Elokuvastudio: Columbia Pictures (Sony Pictures)
Ensi-ilta (Yhdysvallat): 2-3-2018
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: Englanti
Facebook: www.facebook.com/AlphaTheMovie
Twitter: www.twitter.com/AlphaTheMovie
Instagram: www.instagram.com/AlphaTheMovie

Elokuvan tekemisestä ilmoitettiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen syyskuun 15, 2015, ja samalla tietoon tuli, että Albert Hughes oli tullut projektiin ohjaajaksi.

Kodi Smit-McPhee liittyi mukaan tuotantoon tähtirooliin marraskuun 12, 2015, ja kokonaisuudessaan lopullinen näyttelijäkaarti vahvistettiin helmikuun 19, 2016.

Filmin kuvaukset alkoivat helmikuun 22, 2016, Vancouverin kaupungissa British Columbian provinssissa Kanadassa.

Kanadan puitteissa kuvauksia toteutettiin myös Albertan provinssissa sijaitsevassa Drumhellerissä sekä Dinosaur Provincial Park -puistossa lähellä Patrician kylää.

Tuotantoryhmä siirtyi Kanadasta toteuttamaan kuvauksia myös Islannissa ennen kuvausten päättymistä toukokuun 20, 2016.